Onko metandienoni anabolisten steroidien kuningas?
Onko metandienoni anabolisten steroidien kuningas vai onko tämä väite liioiteltu? Seuraava tarina osoittaa, että siinä voi olla jotain järkevää. Joka tapauksessa tämä steroidiyhdiste, joka on luotu oletettavasti tarkoituksella urheilutarkoituksiin, on aloittanut jotain, jota on hyvin vaikea pysäyttää.
Metandrostenolonin/metandienonin syntyprosessi
Testosteronianalogin metandrostenolonin alkuperästä on useita tarinoita, ja kirjallisuudessa siihen viitataan usein sen toisella yleisnimellä, metandienonilla. Varokaa, kyseessä on täsmälleen sama aine. Kukin lääkeyhtiö keksii kauppanimet itsenäisesti sen jälkeen, kun keksijän patenttihakemuksen suoja-aika on päättynyt. Yhteistä näille tarinoille on kuitenkin se, että niissä esiintyy aina keksijän nimi Johnny Ziegler. Tämä tarina perustuu kolumnisti Nelson Montanan "Testosterone"-sivustolla julkaisemaan kuvaukseen tapahtumasta. Kuvaus perustuu tiettävästi Zieglerin itsensä juuri ennen kuolemaansa vuonna 1983 antamaan haastatteluun.
Alkuperä on vuodelta 1940, jolloin tapahtumapaikkana oli natsi-Saksa. Päähenkilö on Adolf Hitler, joka päätti vallata maailman kansakuntansa avulla. Toteuttaakseen kieroutuneet unelmansa Hitler tarvitsi kehittyneen taisteluteknologian lisäksi armeijan, joka koostui erittäin hyväkuntoisista miehistä, jotka olivat vahvoja, nopeita ja aggressiivisia ja jotka toipuisivat nopeasti mahdollisista vammoista. Toisin sanoen he olisivat voittamattomia supermiehiä. Natsien lääketieteellinen establishment päätti luoda parannuskeinon, jonka avulla miehet voisivat selviytyä sodan ankarista olosuhteista, mukaan lukien ruokapulan vaikutuksista selviytyminen. Sillä ei ollut väliä, kärsisivätkö sotilaat myöhemmin terveyshaittoja lääkkeen käytön seurauksena. Tavoitteena oli voitto hinnalla millä hyvänsä. Mitä ihmisten terveys merkitsi sodassa? Natsien tiedemiesten onneksi heidän suunnitelmansa ei täysin onnistunut, mikä saattoi myös vaikuttaa heidän lopulliseen tappioonsa.
Tuolloin ei tiedetty, että Neuvostoliitolla oli toinenkin valtio, jolla oli samanlaisia suunnitelmia. Toisen maailmansodan loppuun mennessä Toisen maailmansodan jälkeen venäläiset tiedemiehet valmistivat onnistuneesti testosteronin synteettisen muodon ja aloittivat aivan toisenlaisen sodan, jota käytiin tällä kertaa urheilukentällä. 1950-luvun loppuun mennessä oli selvää, että entisen Neuvostoliiton urheilijat olivat hallinneet urheilulajeja, joissa voimaa vaadittiin tärkeimpänä kriteerinä. Neuvostoliiton urheilijoiden ylivoima ei tietenkään ollut amerikkalaisten mieleen. Yhdysvaltain hallituksen kerrottiin pyytäneen painonnostojoukkueiden lääkäreitä tutkimaan Neuvostoliiton superurheilijoiden selittämättömältä vaikuttavaa ylivaltaa. Yksi lääkäreistä, joka työskenteli tuolloin Yhdysvaltain painonnostojoukkueessa, oli nuori Johnny Ziegler, joka ei nähnyt siinä mitään ongelmaa.
Amerikkalaiset tiedemiehet tutkivat ryhmää venäläisiä urheilijoita, jotka olivat tuolloin muuttaneet Yhdysvaltoihin. He havaitsivat nuorilla miehillä hypertrofioituneita eturauhasia ja kohonneita 5α-pienennetyn testosteronin metabolite dihydrotestosteronin pitoisuuksia. Tästä havainnosta he päättelivät, että eksogeenisesti annosteltu synteettinen testosteroni olisi syynä sekä terveyspoikkeavuuksiin että erinomaiseen urheilusuoritukseen. Jälleen kerran arvovaltaisista poliittisista syistä kyse oli voittamisesta hinnalla millä hyvänsä. Kuka välitti urheilijoiden terveydestä? Saksassa oikeudenkäynnit entisen DDR:n vastuullisia urheiluvirkamiehiä vastaan jatkuvat edelleen. Näin käy aina, kun historiallinen muisti ja halu käsitellä menneisyyttä katoavat. Ymmärrän sen, monet korkea-arvoiset ihmiset ovat mukana tässä, joilla ei tietenkään ole halua selvittää asioita.
Amerikkalaiset tiedemiehet ovat Johnny Zieglerin johdolla yrittäneet edellä mainittujen havaintojen perusteella löytää testosteronianalogin, joka olisi korostanut anabolisia vaikutuksia ja samalla tukahduttanut tai ainakin vähentänyt ei-toivottuja androgeenisia ominaisuuksia. Johnny Zieglerin väitettiin vuonna 1956 esittäneen ehdotuksen molekyylistä, joka, kuten myöhemmin osoittautui, vastasi jossain määrin tutkijoiden odotuksia. Zieglerin kerrottiin tarjonneen keksintöään lääkeyhtiö CIBA:lle, joka huhujen mukaan aikoi maksaa hänelle siitä $100. Jo tästä summasta voi arvata, mistä oli kyse. Olkaamme realistisia, ilman laajoja, useita vuosia kestäneitä ja kymmeniä tuhansia dollareita maksavia tutkimuksia ei voida keksiä ja toteuttaa mitään arvokasta. 1960-luvulla CIBA sitten markkinoi ainetta kauppanimellä Dianabol Yhdysvalloissa. Hyvin pian kaikkien lajien urheilijat, kehonrakentajia tietenkään lukuun ottamatta, kiinnostuivat tästä aineesta ja sen vaikutuksista.
Herrojen kahden pillerin sopimus - totuus vai fiktio?
Nelson Montana kuvailee artikkelissaan toista järkyttävää tarinaa. Tämä liittyy suoraan kehonrakennukseen. Kuten olen jo todennut, Dianabolin tuominen lääkemarkkinoille on aiheuttanut sen väärinkäyttöä urheilijoiden, myös kehonrakentajien, keskuudessa. Pian tällaisten toimien kielteiset terveysvaikutukset tulivat ilmeisiksi. Tämä huolestutti joitakin silloisia kehonrakennuksen huippuhenkilöitä siinä määrin, että he katsoivat tarpeelliseksi ryhtyä suojatoimenpiteisiin mahdollisten terveyshaittojen vuoksi. Tuolloinen kehonrakennuksen guru ja huippukehonrakentajien mentori Vince Gironda kutsui koolle kokouksen, johon hänen itsensä lisäksi osallistuivat Larry Scott, Don Howorth, Dave Draper ja ehkä muitakin. Vince Gironda vastusti eksogeenista hormonimanipulaatiota, mutta toisaalta hän ymmärsi ammattilaiskehonrakentajien tarpeet, sillä heidän oli pidettävä yllä tiettyä lihaskehitystä näyttävää esiintymistä silmällä pitäen. He sopivat yhdessä kompromissista, jonka mukaan päivässä ei saanut ylittää 2 Dianabol tablettiä. Larry Scottista tuli kahdesti Mr. Olympia vuosina 1965 ja 1966. Voimme vain arvailla, pitikö hän tämän kahden pillerin sopimuksen? On sanottava, että tuolloin ei ollut dopingkieltoa, joten kyseessä oli todella ritarillinen tapaus, jota tuskin voi nykyään tuomita. "Tapaamiseen suoraan osallistuneet vannovat, että tämä on totta, Montana sanoo.
Sitten tuli kuitenkin uusi sukupolvi kehonrakentajia, jotka olivat täysin vieraita edeltäjiensä näkemyksille, ja niin alkoi tavanomainen karuselli. Neljä Dianabol-pilleriä toimii paremmin kuin 2 pilleriä, 8 toimii paremmin kuin 4 jne. Myöhemmin 10, 20 tai 50 tablettiä yhdessä useiden muiden valmisteiden kanssa tulivat normiksi. Millaisia kehonrakennuskokemuksia minulla on ollut? Mihin tahansa astutkin, törmäät aina anabolisiin steroideihin.
Metandrostenolonin vaikutusmekanismi
Mauro G. Di Pasquale, erään kanadalaisen yliopiston apulaisprofessori, kirjoittaa vuonna 1984 ilmestyneessä kirjassaan anabolisten steroidien vaikutusmekanismista seuraavaa: "Kaikilla anabolisilla steroideilla on yhteinen vaikutusmekanismi, joka edellyttää steroidihormonin sitoutumista tiettyyn reseptoriin kohdekudoksessa. Tämä hormoni-reseptorikompleksi stimuloi sitten RNA:n tuotantoa, mikä edelleen lisää proteiinisynteesiä".
Tämä saattaa johtua siitä, että kirja on kirjoitettu vuonna 1984, mutta viittaus on erittäin harhaanjohtava ja monin tavoin epätarkka. Ensinnäkään ei pidä ajatella, että tämän reseptorin, johon steroidi sitoutuu, on oltava androgeenireseptori. Monissa tapauksissa se on jonkin toisen signaalijärjestelmän proteiini, kuten jokin kasvutekijä. Sen vuoksi sen pitäisi olla monikossa ja jättää pois termi spesifinen. Nykyään voidaan todeta, että jokaisella niin sanotulla anabolisella steroidilla on omat erityiset vaikutusmekanisminsa, joista emme valitettavasti tiedä paljon. Ei pidä enää lainkaan paikkaansa väite, että kaikki anaboliset steroidit lisäävät proteiinisynteesiä (ainakaan lihasproteiinia). Ainoa suun kautta otettava synteettinen steroidi, jolle tämä ominaisuus on osoitettu ihmisillä, on oksandroloni. On myös huomattava, että tässä tapauksessa kyseessä oli puhdas lihasproteiinisynteesi.
Myös Grundig toteaa anabolisten aineiden käsikirjassaan "World Anabolic Review 1996" seuraavaa: "Dianabolin vaikutus edistää proteiinisynteesiä". En todellakaan tiedä, mistä nämä ihmiset saavat tällaista tietoa? Mitä tulee erityisesti metandrostenoloniin, on vaikea arvioida sen vaikutuksia, saati sitten sen mekanismeja. Tutkimuksia on tältä osin niukasti.
Yritän tehdä sen ilman takuita. Ensimmäinen asia, joka on huomattava, on se, että metandrostenolonilla on hyvin alhainen suhteellinen sitoutumisaffiniteetti (jatkossa RBA) androgeenireseptoreihin, ainakin tutkituissa eläimissä. Eräässä vuonna 1984 tehdyssä tutkimuksessa metandienonin RBA sekä rotan että kanin lihaksessa oli vain 2% metyylitrienolonin sitoutumisesta, joka oli ja on edelleen vertailustroidi, jolla on erinomainen affiniteetti tähän proteiiniin. Lisäksi radioleimattua dihydrotestosteronia ja miboleronia käytetään toisinaan vertailustereoidina näissä tarkoituksissa. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että testosteronin RBA on mainitussa tutkimuksessa 23 % rotan lihaksessa ja 7 % kanin lihaksessa. Totean tämän niille, jotka ovat ylpeitä steroidien sitoutumisaffiniteetista. Pelkkä sitoutuminen ei kuitenkaan ole tae anabolisen steroidin tehokkuudesta, vaan sitä varten tarvitaan muita vaiheita, joiden selittäminen ei kuulu tämän artikkelin piiriin. Jopa antiandrogeeneilla (joita nyt viime aikoina on kutsuttu SARM:eiksi (selektiiviset androgeenireseptorimodulaattorit)) on melko hyvä sitoutumisaffiniteetti androgeenireseptoreihin, mutta silti androgeenisia vaikutuksia ei esiinny.
Useimpien synteettisten anabolisten-androgeenisten steroidien alhainen sitoutumisaffiniteetti on varsin looginen. Kokeile ottaa viila tai hitsaaja asunnon avaimeen ja tehdä muodonmuutos. Todennäköisesti et työnnä avainta lainkaan lukkoon, muuten työnnät mutta et käännä. Juuri näin tutkijat ovat tehneet molekyylin kanssa yrittäessään erottaa androgeeniset vaikutukset anabolisista vaikutuksista. Kyseessä oli pelkkä kokeilu tai sattumanvarainen peli, joka epäonnistui täysin, koska vaikutusmekanismia ei tunneta, vaikka osittainen onnistuminen on myönnettävä. Nykyään tiedemiehet kehittyneempine menetelmineen ja tekniikoineen olisivat ehkä onnistuneet paremmin, mutta kehonrakentajien vuoksi kukaan ei vaivaudu siihen. Anaboliset steroidit ovat huumeina jo passé, joten kukaan ei maksa siitä. Joka tapauksessa on monista syistä toivottavaa selventää kunkin anabolisten steroidien luokan vaikutusmekanismit. Esimerkiksi vuonna 1998 julkaistiin stanotsololia koskeva tutkimus, jossa löydettiin tälle aineelle täysin ainutlaatuinen vaikutusmekanismi, mutta siitä lisää joskus toiste.
Metandrostenolonin anabolinen vaikutus osoitettiin 6 koulutetulla urheilijalla, vaikka tätä ainetta oli annettu vain 15mg/vrk 2 kuukauden ajan. Kehon paino kasvoi merkittävästi. Tutkimus oli kuitenkin suunnattu eri suuntaan, joten tiivistelmässä ei ole erityisiä lukuja kehonkoostumuksesta.
Rotilla, joita ruokittiin palkokasvien (pavut) ja Dianabolin kanssa, luurankolihaksessa ei-proteiinitypen määrä väheni merkittävästi ja lihaksen myofibrillaarinen typpifraktio kasvoi merkittävästi. Luonnehtisin tätä ilmenemismuotoa kehonrakennusjargonissa lihasten tiheyden lisääntymisenä. Epäilemättä jotain, mitä jokainen kehonrakentaja tavoittelee ja mikä on käytännössä todistettu. Muuten, Dianabolin annos oli 1 mg per 100g ruokavaliota kohti. Se pahenee todisteilla siitä, miten nämä ilmentymät tapahtuivat. Anabolinen vaikutus, anti-catabolic-vaikutus, satelliittisolujen stimulaatio jne.
Löysin yhden tutkimuksen, jossa tutkittiin metandrostenolonin, metyylilandrosteenidiolin ja Retabrolin vaikutusta rottien lihasproteiinisynteesiin. Minulla on vain tiivistelmä, josta ei käy ilmi tämän tutkimuksen tuloksia. Muutoin todetaan, että anaboliset steroidit lisäsivät luurankolihaksen proteiinipitoisuutta: myosiini-, myofibrillaari- ja sarkoplasmafraktiota. Jälleen voidaan puhua ainakin lihasten tiheyden lisääntymisestä. Muussa tapauksessa tämä on kuitenkin saattanut johtua proteolyysin tukahduttamisesta. Tätä hypoteesiani tukevat tutkimustulokset, joissa tutkittiin liikunnan ja Dianabolin vaikutusta myofibrillaarisen proteiinin hajoamisnopeuteen sydämessä ja kolmessa lihastyypissä naarashamstereilla. Johtopäätös: Myofibrillaarisen proteiinin hajoaminen väheni Dianabololia saaneen harjoitteluryhmän kaikissa lihaksissa ja Dianabololia saaneen harjoittelemattoman ryhmän sydämessä.
Näiden vaikutusten ymmärtäminen on tärkeää, kun suunnitellaan useiden steroidien yhdistelmiä. Aineita, joilla on erilaiset vaikutusmekanismit, tulisi aina, jos koskaan, yhdistää. Näin voidaan saavuttaa additiivisia tai jopa synergistisiä vaikutuksia suhteellisen pienillä annoksilla. Voin luonnehtia synergististä vaikutusta lyhyesti matemaattisella lausekkeella: 1+1=3. Älkää vain sanoko sitä koulun matematiikan tunneilla, jos haluatte valmistua. Sen sijaan, että käytetään esimerkiksi 30 mg yhtä ainetta, on parempi käyttää 2 kertaa 15 mg kahta eri ainetta. Sanon tämän niille, jotka eivät aio luopua steroideista edes henkensä uhalla. Lisäksi tämä on pelkkä hypoteesi, jolle minulla ei ole vankkaa tieteellistä näyttöä.
Jotain annostusta koskevasta käytännöstä
Ensinnäkin on todettava, että eri valmistajat ovat yleensä asettaneet metandrostenolonin terapeuttiset annokset 2,5-10 mg/vrk aikuisille. Näin ollen nykypäivän kehonrakennuksen näkökulmasta naurettavat annokset. Mutta pitää muistaa, että jopa nämä terapeuttiset annokset ovat monesti vahingoittaneet terveyttä peruuttamattomasti. Loppujen lopuksi jopa asylisalisyylihappoa sisältävä aspiriini voi tehdä niin. Muuten, efedriini, kofeiini, Aspirin™ -yhdistelmällä, yhdistelmällä, jota käytetään veistämiseen, juuri jälkimmäinen häiritsee minua eniten. Lopuksi, kaikilla lääkkeillä on haitallisia terveysvaikutuksia, mutta anaboliset steroidit ovat niiden joukossa erityisasemassa niiden steroidirakenteen vuoksi. Se, joka ei usko tätä, on hänen ongelmansa ja elämänsä virhe.
Minusta tuntuu, että jokainen uusi kehonrakentajasukupolvi käyttää suurempia steroidiannoksia, puhumattakaan muusta dopingista.
Mielestäni englantilaisen steroidiguru Brian Batcheldorin vastaus kysymykseen on mielenkiintoinen: "Mikä on suurin annos, jonka olet kuullut jonkun ottavan?" Vastaus löytyy Internetissä olevan "Testosterone"-lehden verkkosivuilta. Vastaus on paljon. Useimmat raportit aiheesta ovat kuitenkin törkeän liioiteltuja. Otetaan esimerkiksi tapaus onneton Andreas Muntzer, joka pääsi lääketieteelliseen kirjallisuuteen ennennäkemättömän vieroitusoireensa vuoksi, joka perustui häneltä löytyneeseen paperinpalaselle kirjoitettuun sykliin. Ne, jotka tunsivat hänet, tietävät kuitenkin, että tämä oli vain yleisesti käytetty temppu, jolla haluttiin osittain suojella asianomaista henkilöä siltä varalta, että hän jäisi kiinni suurista määristä steroideja, jotka viittaavat laittomaan kauppaan." Hän jatkaa: "Itse asiassa jotkut äärimmäisimmistä väärinkäyttäjien tapauksista, joista olen tietoinen, tapahtuivat 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa. Tunnen henkilökohtaisesti kaksi voimanostajaa ja viisi huippukehonrakentajaa (kaksi olympiatasoa), jotka myönsivät käyttäneensä 70-luvulla 50-100 Dianabols™-valmistetta päivässä." Toisaalla hän jatkaa. " Tiedän myös yhden voimanostajan, joka myönsi ottaneensa säännöllisesti 100 Dianabolol™ päivässä ja lisänneensä yhteensä 10 000 mg testosteronia viikossa kilpailua edeltävinä viikkoina". Älä säikähdä nollia, se on oikeasti 10g.
Seuraava. "Eräs englantilainen olympiakilpailija vahvisti minulle äärimmäisimmän tapauksen, josta olen kuullut. Hän käytti 2 Anadrol, 10 Dianabol, 6 Halotestin ja 100 Anavar päivässä valmistautuessaan viimeiseen kilpailuunsa 80-luvulla. Tähän hän ruiskutti 4000 mg deka-, 2000 mg testosteronisypionaatti-, 400 mg Winstrol- ja 400 mg Primobolan-valmistetta viikossa.". Se siitä Brian Batcheldorista.
Jos joku kysyisi minulta saman kysymyksen, minun olisi vastattava "60 metandrostenoloni tablets ja 2g testosteronia viikossa". Tämä oli Keski-Euroopan alueella, ja minulla on tiedot toisesta kädestä.
Päätelmä
Aioin mainita terveysvaikutukset, mutta artikkeli venyi, ja minun on lopetettava. Lisää terveydestä ensi kerralla. Muuten en suosittele edes pieniä annoksia. Tietäkää, että kielteisiä seurauksia ei voi välttää. Se, mitä Brian sitten kuvailee, on mieletöntä.
